Meikkinurkkauksen päivitys

29.3.2016
Hyvästi vaatekaapissa meikkaaminen! Näin suomennettuna minulla on siis tähän asti ollut yhden vaatekaapin hyllyn etuosa varattuna meikeilleni, ja ovessa olevasta peilistä olen tiirannut mihin sitä ehostusta oikein sudin. Ainut vaan, että tuo olohuoneen lamppu on surkein koskaan valaisemaan, joten olen saanut suorittaa meikkailuni varsin hämyisissä olosuhteissa ja kipaista aina makkariin hakemaan korut sekä suihkauksen hajuvettä. Ja kyllä, vaatekaappini sijaitsee olkkarissa. Älkää kysykö. Nyt vihdoin viikonloppuisella supernopealla Ikeareissulla sain napattua mukaani jakkaran sekä neliskulmaisen saman tien tuunattavaksi joutuneen kynttiläalusen, jonka laitoin uuteen uskoon marmorikuosisella Dc-Fix:llä poikaystäväni kanssa eilen illalla. Pakko muuten sanoa, että noin kulmikkaan ja hullunmuotoisen esineen paketointi osasi olla harvinaisen raastava operaatio, mutta olen hirmuisen tyytyväinen aikaansaamaamme lopputulokseen! Tuosta tuli järjettömän upea tapaus. Tätä aiemmin olin vielä hassannut osan S-ryhmän kauppoihin tarkoitetusta lahjakortista varsin pätevän kokoiseen meikkipeiliin. Tämä oli se viimeinen silaus, jolla sain meikkauspisteestäni juuri sellaisen mistä olen pitkään haaveillutkin. Oi onnea. Tällaiset arkea helpottavat ja piristävät pienet asiat ovat vain ihan parhautta. 

8 kommenttia

  1. oioi tommonen meikkinurkkaus kelpaisi kyllä itse kullekin, on se kumman että tänkin talon peilit on sijoitettu niihin kaikista hämärimpiin nurkkiin... mut näyttää tosi kauniilta ja ihanan valoisalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten kumma juttu, että miten ne peilit aina oleilee niissä synkimmissä paikoissa mitä huushollista löytyy :-D Kiitän kehuista, tykkäilen itsekin kovasti!

      Poista
  2. Ihanan näköinen nurkkaus!! Toi marmorilautanen on tosi kaunis :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!♥ Toi marmorointioperaatio on kyllä onnistunut hyvin, sillä tosi siistin näköinen :) http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Tuo päällystys onnistui hämmentävän hyvin, vaikka jokunen voimasana siinä taisikin lentää :-D

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.