Kesän suosikkeja

21.7.2016
Tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana suosiooni on päässyt jos jonkinlaista asustetta, vaatekappaletta ja hivenen kosmetiikkaakin. Muutamia ehdottomia kesälemppareita ajattelin vinkata täälläkin, kun pitkiin aikoihin en ole tainnutkaan ilmaista mieltymyksiäni oikeastaan mitään kohtaan.


Ballerinat - Forever21
En ollut vuosikausiin omistanut ballerinoja sitten tämän alkukesän, kunnes laitoin "pienen" tilauksen menemään Forever21:lle. Koskaan vastaan ei vain ollut tullut niin kivannäköisiä popoja, että ne olisi halunnut hankkia. Unohtamatta sitä, että useat ballerinat ovat suoraansanoen todella epämukavat jalassa, tai ainakin jos omilta kintuiltani kysytään. Tietysti tässäkin suurimmassa osassa tapauksissa se on vain sisäänajokysymys, ja vasta ahkerasti käyttämällä kengät muotoutuvat eivätkä jätä enää rivistöä rakkoja jalkapöytään ja akillesjänteen tienoille. Nämä kuitenkin olivat niin suloiset ja jopa yllättävän mukavat tapaukset pitääkin, että niistä muodostui lämpimien päivien vakikengät.


"Moniriviset" kaulakorut
Useamman kerroksen kaulakorut ovat jotain niin siistiä. Varsinkin yksiväriseen printittömään paitaan näillä saa kivasti eloa, eikä asu jää enää ollenkaan niin tylsäksi mitä se olisi ollut. 


Crop top - Forever21
Samaan aikaan maailman ihanin ja maailman epäkäytännöllisin toppi. Mutta silti niin kiva, että oli pakko pitää. Ulkonäöllisestihän paita on silkkaa täydellisyyttä ja kangas on niin kevyttä sekä hyväntuntuista ihoa vasten, mutta pesuohjeessa nököttää merkintä "vain kemiallinen pesu". Siis minullahan on aina tapana pestä uudet vaatteeni ja olin jo tätäkin linkaisemassa pesusankoon, kunnes joku hälytyskello kävi soimaan päässäni pyytäen katsomaan vielä kuitenkin pesuohjetta. Kyllä siinä jonkinlainen helpoituksen huokaus pääsi ilmoille, kun en pilannut saman tien uutta lempparipaitaani. Pitää siis vain olla tarkkana kuin porkkana, ettei tee mitään sotkuista eikä myöskään joudu vesisateen uhriksi tätä käyttäessä, niin kaikki sujuu hyvin. 


Hapsulaukku - Forever21 (ylläriylläri)
Vielä yksi Forever21-tuotehypetys - hapsuilla varustettu bucket bagini. En ole ennen liiemmin suosinut beigeä vaatteissa taikka asusteissa, mutta tänä kesänä olen onnistunut tykästymään tähän kivan hempeään väriin. Hapsukoristelu sekä näyttää kivalta, että tarjoaa myös mukavaa letitysajanvietettä tylsiä hetkiä varten. Monipuolinen tyyppi siis!


Nike Tanjun W
Valehtelematta mukavimmat tossut, jotka olen koskaan omistanut. Sen jälkeen kun toukokuussa parin alen kera tilasin tämän parivaljakon Intersportin nettikaupasta, en ole enää liiemmin muita kenkiä käyttänytkään perus arkijuoksuissa. Tätä ennen aina allani olleet Conssit ovat jotenkin jääneet tyystin unholaan, koska jo täysin alitajuntaisesti valitsen nämä matkaani mukaan. Sen lisäksi, että nämä tuntuvat jaloissa aivan jumalaisen hyvältä, ovat nämä superkevyet ja ilmavat, sekä näyttävätkin vielä oikeastaan asussa kuin asussa hyvältä. 


Päivänkakkarapaita
Koskaan aiemmin en ole tainnut vielä tuunatakaan mitään näin onnistunutta, vaikka itse omien tassujeni jälkiä kehuskelenkin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan (jos näin voi sanoa?) paita vain näyttää huippukivalta, eikä tuossa perus HenkkaMaukan t-paidan laadussakaan ole mitään vikaa. Tykkään tykkään, tykkään ja lujaa. Jos paidan tuunauspostaus ei ole vielä tuttu, niin se löytyy täältä. (click)


Hurraw! -huulirasvat
Ennen viime viikkoa Hurraw!-merkkiset huulirasvat olivat vielä täysin tuntemattomia tapauksia minulle, kunnes päätin viimein hankkia muutaman kaverin testiin. Nämähän ovat täysin vegaanisia ja eläinkokeettomia, ja näistä seikoista uutta kosmetiikkaa hankkiessani on tullut minulle entistäkin tärkeämpiä. Olikin enemmän kuin iloinen yllätys, miten kosteuttavia ja huumaavaan tuoksuisia Hurraw:it ovatkaan. Iso peukku näille!

4 kommenttia

  1. Ihania juttuja oot laittanu listalle! Noi molemmat paidat sais tulla munkin vaatekaappiin piristämään mun muuten melko musta-harmaata vaatekokoelmaa... :--D Ja siis ääh, pitäis kyllä itsekin saada noita hurraw-huulirasvoja testiin!

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, omakin vaatevarasto muistuttaa sen verran musta-valkoelokuvaa, että siksi moiset kukalliset harvinaisuudet lienevätkin pompanneet sieltä lemppareihini :D Hurraw:in huulirasvoja suosittelen erittäin lämpimästi, varsinkin näiden kahden tapauksen tuoksu on jotakin aivan käsittämättömän ihanaa ja kosteutus pelaa loistavasti! :3

      Poista
  2. Onpa ihanat ballerinat ja samoin tuo ensimmäinen kukallinen toppi! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.