Kesä 2016

31.8.2016
Viimeisiä viedään, kääk. Tämän vuoden kesä on nyt ihan finaalissa ja huomenna on syyskuun vuoro astua parrasvaloihin. Sentään parin viime päivän aikana olen onnistunut saavuttamaan sen kauan kaivatun ja todella tarpeeseen tulleen kesälomafiiliksen osaten heittää kaikki stressaavat ajatukset sivuun ja lepäillä kunnolla. Olo alkaakin olla kuin uudella ihmisellä, kun ei ole hetkeen ollut mitään millä vaivata päätänsä. Viime perjantaina tosissaan tein viimeisen työvuoroni ja vapaat jatkuvat vielä seitsemänteen syyskuuta asti. Vielä olisi siis viikko armonaikaa jäljellä ennen rutiineihin palaamista, onneksi. Juuri nyt lienee siis korkea aika viettää pieni hiljainen hetki muistellen kesää ennen sen siirtämistä sivuun tulevan tieltä.

7 kommenttia

  1. Ehkä kesäisin postaus minkä oon koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
  2. Ihania kesäkuvia! :) Joskus on hyvä ottaa iisisti, pidä ihana viimeinen lomaviikko! x

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Ja voi pidän kyllä, olen onneksi osannut olla niin lomalla kun voi vain voi :'D Olen onnistunut jopa saavuttamaan tylsyyden, en meinannut enää edes muistaa miltä moinen tuntui! :-D

      Poista
  3. Ihan super kivoi kuvii! Ja tuli taas kesänen olo tähän syksyseen säähän ;)

    http://gotlostinadream.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, kiitos! :)

      Poista
  4. Voi että miten ihania ja upeita kesäkuvia tässä postauksessa <3! Tuli hirmu ikävä kesää :')!

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.