Olkkarin uusi ilme

9.10.2016

Jo vuosia sieluani raastanut eri puunsävyisten huonekalujen sekamelska on saanut potkut, ja tässä samalla kaikki helposti vaihdettavissa oleva on uusittu vähän enemmän omannäköiseksi. Kesällä tuli kerran lähdettyä Ikeasta ihan sievoinen taakka mukana, kun uusi hyllykkö, tv-taso ja sohvapöytä olivat ostoslistalla vähintäänkin juuri sen kollikissan kokoisilla kirjaimilla tekstattuna. Vanha sohvapöytä löysi uuden kodin Facebookin kirppiksen kautta ja äiti kelpuuttikin vanhan hyllykköni lisäsäilytystilaksi, joten uusien kapistusten vaatima tila oli helposti hoidettu. Saman tien huomasi, kun sai ne puunväriset korkeat hyllyköt sekä muut tasot pois ja laitettua valkoista tilalle, että huone on vähintäänkin triplasti valoisampi ja tilavamman oloinen aikaisempaan verrattuna. Huonekalujen värillä osaa näköjään olla aivan käsittämätön vaikutus, enkä olisi koskaan voinut aavistaa eron olevan näin radikaali. Pitkin kesää ja syksyä tuli vielä löydettyä yhtä jos toistakin kivaa pientä sisustusjuttua, sekä kangaskaupasta löytyi passelit tarpeet uusille sohvatyynynpäällisille. Pikkuhiljaa yleisilme muokkautui oikeastaan aika huomaamatta yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi.

Toki jos nyt täysin rehellisiä ollaan, niin haaveissani siintää edelleen se joskus hamassa tulevaisuudessa (tai ainakin toivon mukaan) oleva omakotitalo harmaine puulattioineen ja valtavine ikkunoineen, mutta juuri nyt täällä on ihan hyvä. Voin hymyn kera istahtaa sohvalleni todeten, että täällä näyttää kivalta ja kotoisalta.

4 kommenttia

  1. Ihanan valoisaa ja juurikin kotoisan näköistä! <3 Toi porrashyllykkö on aivan tajuttoman kaunis, sopii täydellisesti juuri omalle paikalleen :)

    https://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo porrashyllykkö onkin ehkä suurin ylpeydenaihe koko kodissani - me kun se isin kanssa kahdestaan väsättiin itse alusta asti :-D

      Poista
  2. Vau miten ihanalta näyttää!♥ Niin tyylikäs ja valoisa olkkari :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.