Meikkipöytä järjestykseen

29.4.2017

Tulen ehkä semisti myöhässä tämän villityksen kanssa, mutta haitanneeko tuo. Tai ainakin tuntuu, että yhdessä vaiheessa näistä kirkkaista meikkitelineistä kohistiin aika paljonkin. Tässä viime viikolla seikkailin Cocopandan sivuilla etsien lisää meikkipensseleitä ja törmäsin ihan vahingossa näihin lokerikkoihin. Mieleeni iski heti kiva visio meikkinurkkauksen päivittämisestä, tähän mennessä kaikki putelit ja putkilot kun olivat vaeltaneet täysin vapaina pitkin poikin. Varsinkin pikkuisen kasvaneen huulipunavarastoni kanssa meinasi tulla ongelmia, kun pystyyn näitä asetellessa ne kaatuilivat pituutensa vuoksi alvariinsa ja sitten pyöriskelivät kilpaa lattialle. Mutta ei enää! Olen ihan superinnoissani tästä vaivaisen seiskan egen löydöstä, johon saan punani, kajaalini, ripsarini, meikkivoiteeni ja kaikki muutkin meikit nätisti riviin säilytykseen. Organisointia ja järjestystä muutenkin rakastavana ihmisenä on ilo saada tavarat kauniisti omille paikoilleen. Sitä unohtamatta, kuinka itsensä ehostaminen on tällä tapaa rutkasti mukavampaa puuhaa, kun ei tarvitse metsästää missä mikäkin tuubi tällä kertaa seilaa. 

Löytyykö sulta tällaista läpinäkyvää meikkitelinettä kotoa? Tykkäätkö? ☺

2 kommenttia

  1. Minäkii haluan tommosen meikkipöydän! ♥ Munkii pitäis vissii hommata tommosia meikkitelineitä kun ei nuo mun meikit tahdo pysyä missään järjestyksessä ;D

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meikkinurkkaukseni on kyllä ihan huippukätevä! Haha lohduttavaa kuulla, että muillakin meikit tuppaa välillä olemaan sopivasti sekaisin :-D

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.