Miten olen muuttunut vuosien aikana?

28.9.2017

Mä kävin tässä taannoin miettimään, kuinka paljon olen muuttunut verrattuna neljän tai ihan jo parin vuoden takaiseen minääni. Eroja on itseasiassa hämmentävä määrä ja ne ovat vielä sellaisia, jotka vaikuttavat elämään melko paljon. Yhdestäkään näistä en ole pahoillani ollenkaan, vaan on mielettömän hienoa huomata, miten olen päässyt noista hölmöistä tavoistani eroon. Seuraavat neljä asiaa ovatkin niitä, joista olen eniten onnellinen.


Olen aina ollut jokseenkin rääväsuinen tapaus ja sanonut lähestulkoon kaiken mitä sylki on tuonut suuhun. Liekö tämä juontaa juurensa siitä, että olen se perheen pienin sisarus ja ainoa tapa puolustaa itseään silloin nuorempana oli sanoa jotakin. Omaan lisäksi melko vahvat mielipiteet asioista, joista moni saattaa olla toista mieltä. Yksi kerta havahduin kuitenkin siihen, että olin miettimässä onko asiaa X fiksua sanoa ääneen juuri tässä tilanteessa, tai pitäisikö se muotoilla toisella tavalla, ettei sitä vaan ymmärrettäisi väärin. Siis minä, toisinaan sellainen papupata että oksat pois, mietin oikeasti mitä ajatuksia päästän ilmoille. Vielä pari-kolme vuotta sitten mua ei juurikaan kiinnostanut mitä muut ajattelee sanomisistani, mutta nykyään jotenkin mulle on tullut tarve miettiä miten sanon mitäkin, ettei kukaan vaan esimerkiksi jopa loukkaannu. Tilannetajua toki mulla on aina ollut enkä mitään törkeyksiä ole koskaan viitsinyt sanoa kenellekään (muuta kuin suutuspäissäni läheisille, mitä olen aina katunut jälkeenpäin), vaan lähinnä meinaan silloisia vähän liian karkeita mielipiteitäni taikka turhia negatiivisia ajatuksia. Ehkä mun ajatusmaailmakin on muuttunut sen verran, etten enää ajattele kaikkea niin mustavalkoisesti. 


Nykyään osaan olla huomattavasti positiivisempi mitä aiemmin. Tavanomaisesti menin ehkä sellaisella Pessimisti ei pety-asenteella, mutta se osaa olla yllättävän kuluttava elämäntapa. Kuten pari postausta sitten totesinkin, niin Nemo on opettanut mulle hurjan paljon positiivisuudesta. On aivan tarpeetonta märehtiä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa ja kyllä melkein jokaisesta asiasta löytyy myös jotain hyvääkin. On paljon helpompi olla hyvällä kuin huonolla tuulella, joten miksi ihmeessä kuormittamaan itseään ikävillä ajatuksilla. "Positive vibes only" onkin yksi mun suosikkisanonnoista, joka itseasiassa lukee valotaulullani tällä hetkellä. 


Olen tänä päivänä huomattavasti aikaisempaa itsevarmempi. Nuorena olin tosi epävarma itsestäni ja vaikka tämä vähän laantuinkin ikävuosien lisääntymisen myötä, niin olen silti ollut aina jonkin verran epäröivä itseni kanssa.  "En tiedä viitsinkö", "En kuitenkaan osaa", "En uskalla". Jos nyt voisin sanoa noita ajatuksia päässäni pyörittelevälle minälle jotakin, niin huutaisin olkapäistä ravistellen että herätys nyt. Tottakai viitsit, osaatpas ja varmana myös uskallat. Ei mun tarvitse miettiä katsooko joku pitkään mun päällä olevaa ei-niin-tavanomaista asua tai kopisevia korkokenkiä arkipäivänä. Voin aivan hyvin kokeilla asioita, vaikka en niissä välttämättä onnistuisikaan ja näille omille mokille voi hyvillä mielin nolostumisen sijaan nauraa. Sitäkin on aivan turha miettiä, että kestääkö mun hermot jotakin kokemusta ja sen takia sitä ei uskalla toteuttaa. Koska jälkikäteen itsensä ylitettyä olo on aivan mahtava - kuten kävi ekan tatuointinikin kanssa. Kauan manailin miten en vaan uskalla, mutta vihdoin sen tehtyä tajusin pystyväni aika paljoonkin. (nimimerkillä kaikkia neulan kaltaisiakin juttuja kammoksuva)


Mun on pakko myöntää, että olen suhtaunut varsinkin naispuolisiin ihmisiin varsin varauksella ja ennakkoluuloisesti. Sain teini-iässä aika paljon kuraa niskaani vähän sieltä sun täältä ja valtaosa tästä on tullut tytöiltä. Olen kokenut luultavasti jonkinlaista luottamuspulaa ja todella tyhmästi olettanut, että kaikki on kuitenkin ihan samanlaisia. Pitkään vietin vapaa-aikani poikaystäväni ja meidän yhteisen kaksilahkeisista koostuvan kaveriporukan kanssa. Ajan myötä ympärilleni löytyi kuitenkin muutama huipputyttö ja tajusin, että olin hengaillut vaan aivan väärien likkojen seurassa. Enää en ole niin varuillani saman sukupuolen edustajien kanssa, koska kyllä sieltä seasta näköjään löytyykin niitä aivan ihania yksilöitä, joihin oikeasti voi luottaa

Oletko sä huomannut muuttuneesi jotenkin muutaman viime vuoden sisällä?

6 kommenttia

  1. Ihanan pohdiskeleva postaus ♥ Mä oon kans huomannut muuttuneeni ihan hulluna jos vertaa vaikka yläasteaikaiseen minään. Tai edes lukioaikaiseen minään :D Mut hyvähän se vaan on ku on kehittyny (toivottavasti) parempaan suuntaan. Mäkään en oo eää yhtään niin mustavalkoinen ku vielä pari vuotta sitten.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mukava kuulla sunkin huomanneen itsessäsi muutoksia aikaisempaan verrattuna. Ainakin tuo vika mainitsemasi on ehdottomasti positiivinen juttu! :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Kerroit tuossa, että olet suhtautunut naispuolisiin ennakkoluuloisesti, mulla meni just toistepäin vähän aikaa sitten, ja oikeastaan tälläkin hetkellä aina välillä, siis jätkien kanssa. Mulla on ala-asteelta pojista vaan sellasia muistoja, että kaikki vaan haukku mua, ja sain kuulla sitä päivittäin melkein. Vieläkin jos en vaikka tiedä millanen joku uus miespuolinen henkilö on, niin saatan ajatella, että se ajattelee musta ihan samalla tavalla mitä ne pojat sillon ala-asteikäisenä. Tää saattaa ehkä olla vähän eri aihe, mitä sä tuossa käsittelit, mutta kumminkin. :)

    jabuvaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kurja kuulla, että olet joutunut kokemaan nuorena pojilta tuollaista kohtelua :( Se todella jättää ihmiseen arvet. Toivottavasti sunkin tielle tulee vain sellaisia tyyppejä, jotka auttaa sua pääsemään yli noista kehnoista kokemuksista :)♥

      Poista
  3. Niin hyvin pohdittu! Ihanat kuvat♥

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.