Kuinka tehdä ruusuefektiä kynsiin?

13.5.2016
Taisin *kröhöm* jokunen tovi sitten linkaista tännekin muutaman kuvan ruusukuosista kynsistäni, ja monien ollessa kiinnostunut tutorialista lupasin tällaisen toteuttaakin. Nyt kun pääsin vastikään aloittamastani kesäduunista vapaille kolmeksi päiväksi, niin mikäjottei sitä vähän laittaisi kynsiä täksi ajaksi kuntoon tuton tekemisen siivittämänä. Ravintolahommista siis on kysymys, eikä moista oikein kynnet latingissa tehdä, joten vapaapäivät pitää ehdottomasti laittaa hyötykäyttöön sormenpäitä ajatellen. Mennääs siis itse asiaan, eli miten ruusumaisen efektin saakaan väsättyä.


Taiteilua varten tarvitaan pohjavärin lisäksi kahta muuta vapaavalintaista lakkaa ruusjen tekoon, sekä jonkinnäköiset välineet pilkkujen aikaansaamiseksi. Lakan kannattaa olla hyvässä kunnossa, sillä ainakin nuo omat kuivahtaneet tapaukset venyvät kynnelle töpäytyksen jälkeen kuin purukumi pensselin mukana, ja se "karvamainen" hapsu sitten läsähtää oikein nätisti sille kuulumattomaan paikkaan. 


Tee ihan tähän tarkoitukseen luodulla dotting toolilla aka hienosti omin sanoin suomennettuna pisteytysvehkeellä, nuppineulan pallopäällä, tulitikulla tai millä koskaan onnistutkaan kaksi pilkkua vierekkäin. Pilkkujen koko ja sijainti toisistaan määrittelee kuinka iso ruususta tulee, joten tätä kannattaa ensin mallata vaikkapa teipin palalle ennen tositoimiin ryhtymistä. Näin saa kuvan itseasiassa koko projektin kulusta mutta myös siitä, että minkä kokoiset kukat miellyttävät omaa silmää eniten. Itse tykkään laittaa pilkut myös osittain päällekäin, jolloin värit seuraavassa vaiheessa sekoittuvat mielestäni paremmin.


Tämä onkin se kinkkisempi osuus. Jollakin teräväkärkisellä, vaikkapa juuri sillä nuppineulan pistävällä päällä, sulautetaan kaksi pilkkua toisiinsa spiraalimaisesti tällä apuvälineen kärjellä. Vedetään siis pokkana pari kierrosta ympyrää pilkkujen kesken, ja se siitä. Jos toinen puoli näyttää jäävän pelkästään toisen väriseksi, voi lakkapullosta ottaa tipoittain tätä haluttua uupumaan jäänyttä väriä, ja töpötellä sitä tällä tavoin sekaan. Hirveä rundaaminen ei tässä auta, vaan moinen toiminta jättää jäljen vain todella epätasaiseksi. Halutessaan sekaan voi heittää vihreällä muutamat pisaranmuotoiset töpöt terälehdiksi.

Hetken tekniikka harjoiteltua tämän oppii helposti, ja sitten sitä saakin jo kerralla mainiot ruusut aikaiseksi. Kuinka helppoa, ja kuinka ihanan keväiseltä moinen näyttääkin (ainakin kauempaa katsottuna) kynsillä. Jos ja kun tämä tapa onkin vähän työläs, niin kaikkien kynsien sijaan ruusuin voi koristella vain yhden kynnen, ja loput laittaa kivasti jollakin muulla värillä sekä heittää näille muutamat pallot tylsyyden poistamiseksi. 

2 kommenttia

  1. Hei vähänkö makeeta! Pakko päästä testaamaan, mutta voi kyllä olla että olen liian kömpelö noin hienojen ruusujen tekemiseen... :-D Mutta ainahan sitä kannattaa yrittää!

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eikö vain! Tekniikka tosissaan on aivan äärimmäisen helppo sen hoksatessa, joten etköhän sinä onnistu hetken harjoiteltua tekemään superupeita ruusuja :-)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.