Hiusten pesuvälin pidentäminen

29.1.2017
Mulla kävi viime kesänä pienimuotoinen raiteilta suistuminen ja aina vain yhä useammin pitkän duunipäivän jälkeen halusin pestä hiukseni. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun juoksee hellepäivinä kuumalla terassilla kuin hullu kiikuttaen ruoka-annoksia ja juomia pöytiin, taikka kun kassan takana puuhailee ja ne kaikki ympärillä olevat laitteet töhöttää lämmintä ilmaa niskaan, niin vähemmästäkin siinä tulee hiki. Ja likainen olo on inhottavinta ikinä, eli jotenkin siinä puoliksi vahingossa ajautui pesemään hiuksia joka toinen päivä sen tavanomaisen kolmen-neljän välipäivän sijaan. Syksyn alettua toki yritin pitää edes sen kolme päivää pesukertojen välissä, mutta elämän ollessa superkiireistä en jaksanut turhaan vaivata päätäni moisilla turhanpäiväisillä hömpötyksillä, joten pokkanaamalla jatkoin kesäistä tukanpesurutiinia. Oli ehkä suurin moka koskaan, sillä nyt hiukseni eivät meinaa kestää puhtaina kahta päivää kauempaa. Pari viikkoa sitten saadessani superkivan värin päähäni päätin, että nyt viimeistään on pakko alkaa ryhdistäytymään asian kanssa ja alkaa taas pidentää pesuväliä. Tästä inspiroituneena ajattelin vinkata täälläkin parhaaksi kokemani keinot puhtaan tukan ylläpitoon, sillä tämähän ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta, kun alan korjailla menneisyydessä sattuneita lipsahduksia. Varmaan pari vuotta takaperin olin aivan tässä samassa jamassa, mutta onneksi tältä ajalta on muistissa ne parhaat keinot sekä se, että tämä ei ole mitään rakettitiedettä - kyllä tästä vielä hyvä tulee.


1. Pysy lujana. Tällaiset muutokset ei tapahdu yhdessä yössä eikä kyllä kahdessakaan, vaan hiuspohjan tavoille kouluttaminen saattaa viedä turhauttavan pitkän ajan. Se kuitenkin tulee vielä tapahtumaan, joten älä luovuta, vaikka tuloksia ei tunnukaan tapahtuvan. Tätä projektia voisi oikeastaan verrata koiranpennun sisäsiistiksi kouluttamiseen. Aina pennun herätessä vartinkin unilta täytyy salamannopeasti koittaa ehtiä ulos, ettei lattialle satu pääsemään vahinkoja. Vaikka tätä samaa kaavaa toistaa päivittäin parin-kolmen kuukauden ajan, pääsee lattialle silti toisinaan liraus jos toinenkin. Kuitenkin jossakin vaiheessa sitä tajuaa, että se kaikki kannatti ja joskus 5 kk ikäisenä koira osaa pidättää sen ekstrahetken ulko-ovea rapsuttaessaan, jolloin pihalle ehditään ajoissa. Tadaa, sulla on sisäsiisti koira. Siispä jos hetken jos maltat tuskastella hiustenkin kanssa niin ennen pitkään huomaat, että sulla on mallikelpoinen kuontalo, jota ei enää edes tarvitse pestä niin usein. Sen vain jossakin vaiheessa tajuaa edelleen olevan ihan fine, vaikka edellisestä pesusta onkin monta päivää aikaa.

2. Hiuksia pestessä kiinnitä huomiota siihen, että peset päänahan ja hiusten tyven huolellisesti kaikesta liasta ja talista. Koskaan ei pitäisi olla niin kiire, ettei hiuksia ehdi pesemään perusteellisesti ja ajatuksen kanssa. Parhaiten tässä onnistuu antamalla pesun yhteydessä itselle pienen päähieronnan (joka parantaa verenkiertoa ja edistää hiusten kasvua!), jolloin shampoo löytää varmimmin tiensä joka kolkkaan. Ja joka muuten tekee ihan superhöpöä.


3. Hoitoainetta hiukset eivät tarvitse suinkaan kourallista, joten tämän käyttöä kannattaa oppia hillitsemään. Muistan hyvin miten vielä varmaan pari-kolme vuotta sitten ehdin käyttää kaksikin hoitoainepurkkia ennen kuin saman merkin samankokoinen shampoopullo tyhjeni. Hoitoainetta tuli siis käytettyä aivan liian paljon, mikä taas saa hiukset tuntumaan likaisilta entistä nopeammin. Yritä pitää maltti menossa mukana purkkia kallistellessa ja levitä hoitoainetta ainoastaan pituuksiin ja latvoihin, tyvesi nuoret ja terveet hiukset eivät sitä tarvitse. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että hoitoainetta levitetään vain korvista alaspäin. Tällä kikalla hiukset eivät myöskään lässähdä tyvestä, kun niitä ei olla turhaan käsitelty, ja tämänhän on oikein tervetullut sivuvaikutus varsinkin tällaisille ohuen tukan omaaville. 

4. Älä lisää vastapestyihin hiuksiin mitään, vaan anna niiden olla ilman hiuslakkaa sun muita aineita. Tällä saa hiukset kestämään puhtaampana aavistuksen verran pidempään. Tietty hiusöljyn lisääminen aivan hiusten latvoihin on suotavaa, jotta nämä pysyvät hyvässä kunnossa, mutta se riittää ainoaksi toimenpiteeksi. 


5. Käytä kuivashampoota, tuota taivaallista lahjaa jostakin toisesta ulottuvuudesta. Kun hiukset alkavat tuntua taas ei-niin-freshiltä, on kuivashampoon suihkuttelusta hiusten tyveen iso apu. Toinen aivan mahtava kikka on kuivapestä hiukset perunajauholla. Perunajauho imee ylimääräisen talin itseensä, joten tätä ripotellessa hiuspohjaan voi hetken vaikutusajan jälkeen harjata jauhot ja samalla likaisuuden pois hiuksista. Perunajauhon poisto hiuksista on harvinaisen suotavaa suorittaa huolella vaikkapa tiheän kamman kanssa, jotta hiuksiin ei jää valkoisia lönttejä taikka päätä heilauttaessa ei pölläytä hilseeltä näyttäviä hituleita ympäriinsä. 

6. Älä nyplää käsilläsi hiuksia, sillä käsien välityksellä likaa kulkeutuu helposti hiuksiin. Tai pese ainakin kädet ennen hiusten käsittelyä. Älä myöskään harjaa hiuksiasi aivan ylenpalttisesti, sillä harjaaminen kiihdyttää päänahan talineritystä, mikä taas puolestaan tekee hiuksista nopeammin rasvaiset. 


7. Suosi sotkunutturoita. Eiväthän ne edes onnistu niin hyvin puhtaisiin hiuksiin mitä likaisiin, joten nämä ovat aivan omiaan kolmannen ja neljännen pesemättömän päivän kampauksia. Suhauta hiuksiin tarpeen vaatiessa kuivashampoota sekä lisäksi suolasuihketta, ja kääri hiukset ihanaksi sotkuiseksi nutturaksi. Tyveä voi myös tupeerata hieman, jolloin viimeisetkin likaiset vibat saa kuin taiottua pois. Tietty jos tilanne tuntuu jo aivan toivottomalta, voi hyvin turvautua pipopäivään ja piilottaa pään syvälle pipon sisään muiden katseilta. Se ei siis suinkaan ole katastrofi, vaikka hiukset pääsevätkin aavistuksen verran liian epäsiistiin kuntoon, koska sitä mitä ei näe ei myöskään ole olemassa, eikö vain?

12 kommenttia

  1. Mä olen suorittanut kuivapesun aina vehnäjauholla, perunajauhoa en ole kokeillut. Ostin myös ihan hiljattain vihdoinkin kuivashampoon, joka on ollut pelastus hiusten rasvoittuessa. Sulla on ihanat hiukset! Tykkään kans tosi paljon tän blogin bannerista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, vehnäjauhoilla kuivapesusta en ollut koskaan kuullutkaan! Hetken Googlailtuani tämä näyttää olevan monen mielestä perunajauhoa parempi vaihtoehto, joten mahtavaa kun jätit tästä kommenttia tänne :-D Menee heti testiin! Kuivashampoo tosiaan on yksi parhaimmista keksinnöistä koskaan, jos ei jaksa alkaa jauhoilla pöllyttelemään.

      Kiitos tosi paljon vielä kehuista! :)

      Poista
  2. Sulla on tosi ihanat hiukset! Ja oli kyllä tosi mielenkiintoinen postaus :) itsekin yritän välillä pitää 3 päivän tukanpesemättömiä päiviä, mutta kyllä kolmantena päivänä jo ahdistaa ja haluaa pestä tukan mahdollisimman pian :D

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tukkakehuista, olen itsekin superkiitollinen näistä lempparikampaajalleni :) Haha, tuo tunne on niin tuttu! Hiukset kun vaan alkaa tuntua ihan superällöiltä, niin kiusaus pestä ne saman tien on aivan liian suuri :D

      Poista
  3. Itse asiassa tosi mielenkiintoinen postaus!
    Ja muutenki tosi kiva blogi, sait lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että tykkäsit! Kiitos :-)

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus ja hyviä vinkkejä :-) Oon kyllä huomannut että lyhyillä hiuksilla pystyn pitkittämään pesupäiviä paljon paremmin kuin silloin, kun mulla oli pidemmät hiukset. Jotenkin lyhyissä hiuksissa likaisuus ei tunnu näkyvän niin pahasti kuin pitkissä hiuksissa :-D Ja kuivashampoot ovat tosi hyviä välineitä pesuvälin pidentämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa olet muuten ihan oikeassa - pitkät hiukset tuntuvat jollakin kierolla tapaa "likaantuvan" nopeammin. Liekö sitten syynä omalla kohdalla vielä vuosi sitten päässä rehottavat kehnot latvat ja tämän takia alituinen tarve harjata takkuja auki vai mikä :-D

      Poista
  5. Ihania kuvia sulla tässä postauksessa, sun hiukset näyttää hirmu hyvältä! Ja tosi hyviä vinkkejä, varsinkin toi viimeinen! Tosin itse oon kyllä maailman huonoin tästä asiasta sanomaan, pesen mun hiukset joka päivä D: En vaan kestä sitä rasvaista tunnetta yöhikoilun tai treenin jälkeen :D

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :) Treenin jälkeen tosiaan on aina pakko päästä tukkapesulle, ellei sitten ole vetänyt vähän iisimpää settiä. Siksi koitankin ajoittaa ne hikijumppapäivät aina samalle päivälle jolloin on tarkoitus pestä hiuksetkin, mutta useammin treenaaville tämä tietysti on hankalaa :-/

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä! Tuo toinen kuva on kans tosi nätti, valo osuu siinä nätisti sun silmiin :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kiitos näistä kehuista :-)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.