Photo feed / Jun

30.6.2017

Voihan vietävä mitä vauhtia kesä viipotatkaan eteenpäin. Kesäkuu alkaa olla näillä hetkillä taputeltu kasaan ja huomenna suunnataan suloisen heinäkuun pariin. Mun aika kului kesäkuussa nauttien entistä enemmän tästä lomamoodista, mutta samalla hyvässä tasapainossa painiskeltiin kesäopintojen kimpussa (jotka toivon mukaan saisin hyvissä ajoin tehtyä valmiiksi, jotta loppukesä jäisi ihan vapaaksi!). Tavanomaisten kesärientojen ja -rentoilujen lisäksi sain nauttia superkauniista häistä, pikkuisen myös shortsikeleistä ja viimeisimpänä päähänpistona ekaa kertaa myös Tallinnasta. Me lähdettiin kaveriporukalla täysin extemporena alle vuorokauden varoitusajalla 22h Tallinnan risteilylle keskiviikkona ja takaisin kotiin päästiin eilen illalla. Oli aivan mielettömän hauska reissu, vaikka ensin jännäilinkin tällaista äkkilähtöä. Ainakin summer bucket listani yksi haastavimmista kohdista on saanut CHECK!-merkinnän,mistä olen muuten tosi innoissani. Pystyin siis kuin pystyinkin heittäytymään hetkeen ja toteamaan varsin villiin ehdotukseen "no hitto miks ei" sen sijaan, että olisin alkanut empimään ja vetoamaan liian äkkinäiseen aikatauluun. Go me!!

Mun instagram-tili löytyy nimimerkillä @hhennv ☺ Mikä sun nick IG:ssä on? 

8 kommenttia

  1. Mäki tein kesäkuun kuvista postauksen, mutta aivan ihania ja kesäisiä kuvia! ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kävinkin tsekkailemassa sun kesäkuvat :)

      Poista
  2. Voi kuinka ihana kollaasi! <3

    (Löydyn IG:stä nimimerkillä @lalalilja)

    VastaaPoista
  3. Extempore matkat on kyllä parhaita! Silloin ei oo sitä suunnittelun painetta tai pakkoa miettiä mitä sitä tekis vaan voi tehdä ihan mitä vain mikä ensimmäisenä mieleen tupsahtaa :D Aivan ihanat kuvat. Muutenkin pidän tosi paljon sun ig -kuvista ja tilisi feed:sta ♥

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Vaikka aluksi hirvittikin niin jälkikäteen tuli todettua kaverin kanssa, että näitä tälläisiä reissuja pitäisi tehdä useamminkin :-D Kiitos paljon kehuista ♥

      Poista
  4. Sulla on niin kiva instatili!! <3 omani on: _jennykristiina_

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.