VUODEN KOHOKOHDAT

29.12.2017
Tän vuoden viimeisiä päiviä viedään, iik!
Joulunpyhät oli ja meni, ja vihdoin alan jopa selviämäänkin niistä. Mun joulu kului kolmessa eri osoitteessa - niin koti-kotona maalla, poikaystävän vanhempien luona kuin vähän extemporena mummolassakin. Jouluaatto ja -päivä sujui onneksi varsin leppoisasti porukoiden luona, ja tapaninpäivänä me sitten lähdettiin vähän yllättäen ajelemaan kohti mummolaa, jossa oli vierailulla myös tätini perhe koirineen kaikkineen. Vaikka en olisikaan ehkä halunnut pyhille sijoittaa tuota reilun 500 km reissaamista, oli silti superihanaa saada pitkästä aikaa nähdä näitä huipputyyppejä. Ja sitähän joulu nimenomaan onkin - yhdessäoloa. Lepääminen sen sijaan jäi vähän vähemmälle, mutta onneksi lomaa on vielä edessä päin puolentoista viikon verran!

Muistellessa menneitä 12 kuukautta tajusin, että ihan kauheasti mitään sen mullistavampia juttuja ei ole päässyt tapahtumaan. Ihania muistoja on toki yllinkyllin, mutta ne kaikki ei ehkä ole  niinkään mitään mainitsemisen arvoisia. Toisaalta ei vuoden aina tarvitsekaan olla niin spesiaali. Ensi vuodelle on luvassa ihan kauheasti kaikkea superjännää, joten se kompensoi tän vuoden "tavallisuutta" oikein hyvin. Tähänkin vuoteen sentään mahtui jokunen vähän siistimpi juttu, jotka on edelleen tuoreessa muistissa menneeltä vuodelta.


ENSIMMÄINEN TATUOINTI
Kun mietitään kulunutta vuotta, tulee ensimmäisenä mieleen mun eka tatuointi. Mä rakastan sitä edelleen ihan mielettömän paljon, enkä siis tosiaankaan kadu tätä hankintaa yhtään. Päinvastoin - melkein harmittaa, kun en uskaltanut käydä ottamassa sitä aiemmin. Hengaillessa kotona ilman paitaa huomaan edelleen välillä pysähtyväni peilin eteen ihailemaan tuota ensimmäistä pienokaistani todeten, että kyllä se vaan on niin kiva. En millään malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun olisi varaa hankkia lisää leimaa iholle. Ideoitahan mulla olisi abauttiarallaa kuuden kappaleen verran, joista edes kaksi toivoisin saavani ensi vuoden aikana. Onhan tää mun tekstipätkä nyt kuitenkin sen verran yksinäinen, että pakko sille on saada pian kaveri tai pari!


KESÄINEN TALLINNAN RISTEILY
Kesäkuun lopulla erittäin extemporena tapahtunut reissu Tallinnaan on vieläkin melko päällimmäisenä muistissa menneitä kuukausia ajatellessa. Me tosissaan varattiin poikaystävän ja muutaman kaverin kanssa alle vuorokauden varoitusajalla 22 h  risteily Tallinnaan, ja tää jos mikä oli sellainen temppu, jossa pompattiin kauas pois mun mukavuusalueelta. Olen äärimmäisen suunnitelmallinen tyyppi, joka ei todellakaan yleensä toimi näin spontaanisti. Tää matka vaan jotenkin tapahtui. Ehkä just siksi siitä tuli aivan sairaan hauska kokemus, kun ei ollut sen suurempia odotuksia ja me kaikki vaan mentiin go with the flow-fiiliksellä. Toisaalta tähän turvauduttiin ehkä vähän liikaakin, kun ilta venähti aavistuksen verran liian pitkäksi ja me melkein missattiin maihinnousu Tallinnaan sekä aamupala :-D Ens kesänä pitää ehdottomasti tehdä samanlainen matka!


EKA HÄÄKOKEMUS
Tää vuosi oli siitä tosi spesiaali, että pääsin ensimmäistä kertaa ikinä häihin (jos niitä vauvana "koettuja" häitä ei lasketa)! Meidän suvussa ja lähipiirissä muutenkaan ei ole moista tapahtunut aikoihin, joten tää oli enemmän kuin toivottua vaihtelua juhlajuttuihin. Nää häät oli aivan ihana ja intiimi tapahtuma - ehkä aikalailla sellainen, mitä itsekin joskus tulevaisuudessa haluaisin. Näin spessun jutun sattuessa tielle mun oli aivan pakko hankkia uusi mekko ja korot, jotka oli muuten ihan täydellisiä löytöjä. Lisää tästä häälookista ja hääfiiliksistä muutenkin löytyy tästä kesäkuisesta postauksesta.


UUSI KEITTIÖ
Vuoden alussa mä sain tarpeekseni meidän keittiön persikkaisista seinistä ja halkeilevista puolipaneeleista, mitä seurasi pienimuotoinen keittiöremppa. Kaksi viikkoa siinä hullussa rumbassa meni (kuten myös hermot ainakin pari miljoonaa kertaa), mutta en voisi olla vielä tänäkään päivänä tyytyväisempi lopputulokseen. Meidän keittiöstä tuli seinien maalaamisen ja pöydän kuntoon laiton jälkeen niin valoisa ja raikas, että oksat pois. Huomasi muuten heti, miten paljon kivempia kuvia täällä saa näin kuin siinä vanhassa keittiössä, jonka tummahkot seinät imi valon itseensä melkein kokonaan. Ehkä lempparein juttu meidän uusitussa keittiössä on edelleen iki-ihana seinähylly, joka toimii aivan sairaan kauniina sisustuselementtinä. Sille saa kivasti esille kaikki lasipurkit ja suosikkiteet, sekä alapuolella oleviin koukkuihin sopii täydellisesti muutama pyyhe ja keittiöväline. 


ITSENÄISEN IHONHOITOKONSULTIN URA
Mun elämässä tapahtui ihan kummia juttuja lokakuussa, kun suunniteltu blogiyhteistyö eskaloitui itsenäisen ihonhoitokonsultin uraan. Nyt kun miettii, niin tää oli yksi niistä parhaista asioista, mitä tänä vuonna tapahtui. Vaikka vielä en ole saanut hommaa poljettua kunnolla käyntiin koulukiireiden ja muiden juttujen takia, niin olen tästä silti edelleen aika innoissani. Nyt vuodenvaihteen jälkeen mulla on vain pari hassua luentoa viikossa, mikä tarkoittaa todellakin ylimääräistä aikaa konsulttihommien hoitamiseksi. Jokunen viikko sitten sain (vihdoin..) tilattua käyntikortitkin, ja pienenä uudenvuoden lupauksena itselle onkin koittaa antaa näitä mahdollisimman monelle tarjoten samalla mahdollisuuden tutustua ihaniin Mary Kay:n tuotteisiin. 


TALLINNAN JOULUTORI
Muutama viikko takaperin tapahtui se juttu, jota oli odotettu reilun vuoden verran - päiväreissu Tallinnan joulutorille. Haaveiltiin tästä matkasta äidin kanssa jo viime jouluna, mutta kiireiden takia tätä ei ollut mahdollista toteuttaa. Tänä vuonna oli kuitenkin paremmat resurssit kaikin puolin tän haaveen toteuttamiselle, joten joulukuun 7. päivä me hypättiin aamuviideltä bussiin ja suunnattiin sillä kohti Helsingin satamaa. Tallinnan joulutori oli todellakin kaiken odotuksen arvoinen - se oli ihan mielettömän suloinen pikkutori ihanine joulukojuineen, ja keskellä kaikkea nökötti huikea joulukuusi. Joulutorilla kiertelyn lisäksi me seikkailtiin muutenkin vähän Tallinnan vanhassakaupungissa, joka muuten jo sekin itsessään on kokemisen arvoinen paikka. Tänne olisi superia palata joskus kesällä, jolloin kaupunki on varmasti vähintään yhtä kauniina kuin nyt joulunaikaan! 

Mitä kivaa sulle on tänä vuonna ehtinyt tapahtua? ☺

15 kommenttia

  1. Oih, teidän keittiö on ihanannäköinen! Varsinkin nuo purkit! ♥ Itsekin haaveilen tollasesta seinähyllystä, johon vois laittaa nättejä purkkeja esille, eikä ne olis aina kaapissa piilossa... :D Mä ehdin tänä vuonna käydä _kolme_ kertaa Tukholmassa, matkustelemaan ystävien luo, päästä opiskelemaan ja olemaan ihan uudessa työssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään siitä itsekin ihan hulluna! Tää seinähylly tosiaan on mielettömän kätevä, kun sillä saa ensinnäkin tehtyä lisätilaa kaappeihin ottamalla sieltä tavaraa pois hyllyille, sekä sille saa kauniisti lasipurkkeja sun muuta esille :) Oho, sähän oot ehtinyt matkustelemaan tosi paljon! Superisti kanssa onnea uudesta opiskelu- ja työpaikasta ♥

      Poista
  2. Ihana postaus ja aivan kauniit kuvat ♥ Itselläkin oli tänä vuonna ekaa kertaa sellainen kunnon hääkokemus, kun aiemmin lapsena vain ollut häissä :D Ihana tuo sun mekko noissa kuvissa <3

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane kehuista ♥ Huisia kuulla, että säkin pääsit tänä vuonna vihdoin kokemaan häämeininkejä :)

      Poista
  3. Tosi ihana postaus! Ajattelin iteki omaan blogiin tän tapasen postauksen tehä :D Tällasella postauksella on kiva nähä mitä sitä on tullu tehtyä vuoden aikana. Munkin tän vuoden yks kohokohdista oli tatuoinnin otto, mut mulla se oli vaan toka :)

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oi, jään innolla oottamaan sun vuosipostausta - näitä on aina ihan sairaan kiva lukea :)

      Poista
  4. Kivoja juttuja on kuulunut sun vuoteen! Teidän keittiö muuten näyttää ihan mielettömän kivalta <3

    VastaaPoista
  5. Sun vuoteen on kuulunut tosi kivalta kuulostavia juttuja. Ja tuo keittiö! Todella ihanan näköinen paikka. Joulutorilla käymisestäkin oon kateellinen, täälläpäin ei ole nimittäin mitään joulutorin näköistäkään paikkaa. Jotkut messut taisi olla, mutta nehän on ihan eri juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Voi kurjuus, että sulta on jäänyt joulutorit kokematta. Ehkäpä ensi vuonna pääsisit vaikka jonkin lähikaupungin torille pyörähtämään? :)

      Poista
  6. Ihana postaus, samantyylinen on jo itselläkin luonnoksissa ja todellakin luonnosvaiheessa.:'D Yleensä oon kaikilta kuukausilta kertonut jotain, mutta se kun on fakta että kaikkina kuukausina ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista, eli tällainen vuoden kohokohdat on paljon mielenkiintoisempi eikä ehkä niin raskas lukea:D

    Sun vuoteesi on mahtunut kyllä ihania asioita, juttuja jotka jäisi itsellekin mieleen <3 Muistan vuoden jolloin otin ensimmäisen tatuointini, myös vuosi jolloin kävin ekaa kertaa häissä oli todella mieleenpainuva juttu siltä vuodelta:) Todella upea muuten tuo asu mikä sulla oli häissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jään sunkin vuosipostausta odottelemaan jännityksellä, että mitä kaikkea sun kuluneisiin kuukausiin on mahtunut :) Mullakin on ollut tavallisesti vuoden lopulla tapana kertoa jotakin jokaisesta kuukaudesta, mutta nyt kun oon tehnyt aina kuun lopulla IG-photofeedin muutaman sanasen kera, niin päätin tällaisen postauksen olevan kätevämpi tällä kertaa :)

      Ensimmäinen tatuointi ja hääkokemus on varmasti kaikille sellaisia juttuja, jotka jää vuodesta päällimmäisenä mieleen! On ne vaan jotakin niin huisin hienoja kokemuksia, ettei niitä aivan heti unohda :) Kiitos vielä asukehuista, Kata ♥

      Poista
  7. Niin ihania juttuja sulla ollut tämän vuoden aikana! Mä tykkään itse tosta MK:sta ihan sikana, joten on varmasti helppo myydä laadukasta tavaraa. Ennen oriflame oli yksi ja ainoa mitä sai, mutta onneksi nykyään on vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulunut vuosi on ollut kieltämättä onnistunut ja ihana :) Siinä oot ihan oikeessa, että on aivan mahtavaa tutustuttaa ihmisiä tuotteisiin, joista tykkää myös itse ja jotka oikeasti on hyviä. Nykyään on tosi kiva, että on tosiaankin valinnanvaraa kosmetiikkamerkkien välillä :)

      Poista
  8. todella kauniita kuvia ja ihania asioita sattunu sun vuoteen:)) omat kohokohdat viimevuodessa oli reissut floridaan ja krakovaan:)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.